keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Nyt reppuni jupiset

Kävin parturissa ja meni 10 minuuttia! Mä en jaksanut enää otsatukan kanssa elämistä, sen laittamista ym. ja päätin kasvattaa sen pois. Mutta mikä on ratkaisu, jos kyllästyy siihen kasvattamiseen? No ongelman siirtäminen myöhemmäksi ja leikkaamalla uudestaan itselle otsatukan! Tietenkin. Valittelin parturille vaan sitä hankaluutta, mikä mulla on otsiksen kanssa. Tuntuu että se "hajoilee" ja ei pysy nättinä kuin ehkä yhden päivän. Ja mä kun en jaksa joka päivä pestä hiuksia. Parturi suositteli hiuspuuteria ja opetti sen käyttämistä. Siellä oli myös tarjous, jossa sai hiuspuuterin ja kuivashampoon yhteishintaan 10,90e. Oli sen verran hyvä diili, että pakkohan mun oli ne ostaa. Tälläiset siis.

 
Seuraava projekti: Lapaset polkasta. Aluksi meinasin tehdä sukat mutta sitten tajusin, että tuo väri sopii ihan täydellisti mun vihreään talvitakkiin. Joten päätinkin tehdä lapaset! Otan noi matkatekemiseksi kun lähdetään tänään sinne Tampereelle <3 Vielä pitää odotella että miehen isä hakee koiran hoitoon ja sitten se on pai pai!


tiistai 30. lokakuuta 2012

Hot chocolate

Tehtiin eilen illalla lumiukkosopat. Kaakaota, suklaata, vaahtokarkkeja ja karkkitangot. Ulkona olon jälkeen maistui!





Kaverin kanssa yhteinen blogikin on suunnitteilla ja aluillaan... :)

maanantai 29. lokakuuta 2012

Sänkyhommia ja vähän muitakin





 

 
Kuormalavat <3 Mun on pakko tehdä ainakin tuollainen sänky! Lavat laitoin jo tilaukseen ;)

Bloggaajat, hjälp! Mistä johtuu, jos joku kommentoi mun bloggausta niin se viesti tulee vaan sähköpostiin mutta ei tonne kommenttiboxiin eikä sitä näy tuollakaan missä pystyy selaamaan kommentteja?? Kaikki asetukset on ihan samalla lailla kuin ennenkin!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sekaisin joulusta

Mikä ihmeen jouluhulluus muhun on jo lokakuussa iskenyt? Mä teen ja suunnittelen jo ihan kreisinä joululahjoja, itsetehtyjä jouluherkkuja ym. erittäin salaista. Harmi, etten voi niitä oikein vielä esitellä. Tokmannilta oli pakko ostaa tälläinen kun maksoi vaivaiset 50 senttiä!!


Tässä on ihan parasta se, että nuo koristeet on kiinni tuossa kuusessa. Meillä kun oli eräs vuosi tälläinen pikkukuusi, josta kissat kävi varastelemassa leikkeihinsä kaikki koristeet, ja lopuksi se oli ihan riisuttu koko joulupuu. Koristeita löytyi sitten pitkin vuotta sohvan alta ja vähän sieltä sun täältä.

Kirpparilta löysin tälläisen ihanuuden. Meinasin ottaa kuvan kun nuo valot on päällä mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut.



Ja eilen pikaiselta kauppareissulta jäi käteen joulukalenteri koiralle <3 Kai sitä nyt koirankin pitää vähän joulukiloja saada.





Ihanaa kun on lunta! Tuntuu, että kaikki on elämässä heti jotenkin paremmin.

P.S ei jumalauta voi olla normaalia, että on elohiiri kohta neljättä viikkoa silmässä! mistä tää johtuu?! apua!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Hiljaa huomiseen

Mieheni halusi piristää mun aika mollivoittoisesti alkanutta syksyä/talvea ja osti meille liput Eppu Normaalin konserttiin Tampereelle!!!!!! I-h-a-n  m-a-h-t-a-v-a-a! Mutala-kiertueen keikka on JO ensi keskiviikkona Tampere-talossa. Rupisia riimejä mä juuri kaipaankin. Kummallakin sattuu vielä olemaan vapaapäivä, joten ehditään hyvin ennen keikkaa syömään mun lemppariin eli ämerikandinerssiin <3

tiistai 23. lokakuuta 2012

Perunoista lastuja

Iltaa! Kun on yhdeksän tuntia päivästä töissä, tuntuu ettei mitään muuta sitten ehdi oikein tekemäänkään. Paitsi sipsejä! (Ja päivittää blogia näköjään..) Kauppa-lenkki-yhdistelmämatkan jälkeen aloin viipaloida juustohöylän kanssa pottuja.




Siipaleet porisemaan noin puoleen litraan öljyä.





Sitten kun ne on sellaisia sipsinnäkösiä niin äkkiä pois kattilasta ja siivilään valumaan ylimääräiset rasvat pois. Eka satsi mulla vähän paloi, mutta lopuista tuli just hyviä ja sopivan rapeita.





Sitten herkut kulhoon, suolaa sekaan ja rouskuttelemaan!





Myöhemmin illalla napostellaan näitä ja katsellaan miten Dexter Morganilla menee! Ja kaksi päivää vapaata, jippee :)


Matt Stuart














Miten tää tyyppi löytää näitä tilanteita? Lisää jänniä kuvia -> http://www.mattstuart.com/

maanantai 22. lokakuuta 2012

Mainoksen uhri

Ellos tietää, mitä mä tarvin! Kotiin tuli viime viikolla mainos, jossa oli sen verran hyvä tarjous, että tartuin siihen heti! -50% kalleimmasta tuotteesta, postikulut 0,- ja kaupan päälliseksi 4 leikkuulautaa ja ihanan kirpeän värinen veitsisetti.


Mulla on ollut vain yksi leikkuulauta ja olen monesti miettinyt, että niitä pitäisi olla enemmän. Ja nuo veitset <3 Vähän mä alan pilkkomaan joka päivä jotain! Toivottavasti ovat hyvälaatuisia. Meillä oli tarvetta uusille pussilakanoille ja lakanoille, joten pistin tilaukseen nämä ja kaveriksi tummanvioletin lakanan.


Vielä kun saisi uuden sängyn ja sen talon ja valkoiset lattiat ja ja ja..

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Palautetta


Hehhehh, oli ihan pakko laittaa kun tämä kuva tuli vastaan netissä :D
Sain mieheltäni niin ihanaa ja vähän kuin vahingossa tulevaa palautetta, että motivaatio liikuntaan on taas huipussaan. Eräänä iltana hiimailin alkkareissa ja topissa ympäri kämppää ennen nukkumaanmenoa, kun mieheni kysyi: "miten sun reidet on noin ohentunu??" Sen sijaan, että olisin naiselliseen tapaan alkanut raivota, että "no ennenkö ne sitten on ollu paksut??", säntäsinkin peilin eteen ja yllätyin itsekin! Reidet on paljon kapeammat kuin ennen! En siis ole turhaan hikoillut ja irvistellyt salilla ja tehnyt juoksulenkkejä. Huomisesta alkaen saankin kaverin mukaan kerran viikossa intervallijuoksulenkkejä tekemään. Ja tänään olisi taas pumppitunti!! Vuoden vaihteessa aion vaihtaa kuntosalia. Nykyisessä ei ole mitään vikaa, mutta toisen salin kuukausimaksu on puolet nykyisestä, ja siellä on kaikki samat tunnit, joissa nytkin käyn.

Eilen liikuttiin yhdessä miehen (ja koiran, of course) kanssa ja tehtiin puolentoista tunnin kävelylenkki, jonka jälkeen kaaduttiin sohvalle herkuttelemaan ja katsomaan leffaa.




Tuosta elokuvasta voin vain sanoa, että voi vittu mitä paskaa. Älkää katsoko. Mutta karkit oli hyviä!!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Virkkailua

Kävin eilen hakemassa Kurikan Kude-kammarilta kolme kiloa matonkuteita! Ja eilen illalla parissa tunnissa syntyi tämä:











Tämä tuli siis meille vessan matoksi. Ohjeen löysin täältä. Kude maksoi 6e/kg ja tuohon mattoon (halk. 80cm) meni alle kilo kudetta. Matolle tuli siis hintaa alle 6e! Ja mun mielestä tuosta tuli tosi nätti. Kude oli melko paksua ja lopun kuteesta leikkaan varmasti vielä puoliksi ennen seuraavaa projektia. Keittiön mattokin on valmis, siitä kuvia myöhemmin. Nyt mä lähden mun lempparikirppiskamun kanssa kirpparille! Jos koiramaiset jutut kiinnostaa, käykääpä Johannan blogissa!





maanantai 15. lokakuuta 2012

Purkkia ja purnukkaa

Mulle käy usein niin, että kaikki ihonhoitotuotteet yms on lopussa yhtä aikaa. Koska olin tuossa eräänä päivänä liian laiska lähtemään kauppaan, ajattelin tylsänä työpäivänä klikkailla itselleni tuotteet netistä. Jostain tuli sitten vastaan Yves Rocher. Mulle muistuu väkisinkin mieleen se, kun sieltä tuli valtavia kirjeitä ja mainoksia suoraan kotiin. Sitten oli niitä luukkuja, joita sai availla ja katsoa minkä yllätyslahjan saa. Ja jos jotain tilasi, sen tuotteen lipuke piti irroittaa ja liimata tilauslomakkeeseen. Muistatteko? En tiedä tuleeko noita askartelupaskartelukirjeitä vielä kotiin, mutta netissä pystyy ainakin tilauksen tekemään vähän näppärämmin ;)

Tässä vähän mitä ostin. Näiden lisäksi tuli kolme minituotetta kaupan päälle ja kaikki tämä postikuluineen alle kaksikymppiä!!!!!!!!!!

Shampoo. Ihan täydellinen mun karhealle hiustyypille! Olisin ostanut saman sarjan hoitoaineenkin, mutta se oli silloin nettikaupassa lopussa. Miinusta tulee ainoastaan tämän shampoon tuoksusta. Siis siitä tulee ihan mieleen karvaan tuoksuinen palasaippua, tai joku Linna/Mökkishampoo. Mutta muuten toimii!

Tähän rakastuin, ja tästä tuli ehdottomasti mun lemppari kasvojen kuorinta-aine! Tekee kaiken minkä lupaa, ja ihosta tulee ihanan pehmeä ja sileä. Puhumattakaan taivaallisesta tuoksusta, aaah.

Ihan perus kasvonaamio. Mä tykkään näistä, joissa naamion ei ole tarkoitus kuivua ihoon kiinni. Inhoan sitä kiristävää tunnetta ja sitä kun se pitää repiä iholta, hyi.

Hoitovoide, jonka pitäisi pitää iho mattapintaisena. Mun sekaiho alkaa aina kiiltelemään ihan tajuttomasti päivän aikana. Tätä on paljon kehuttu mutta en ole vielä testaillut, kun entistä päivävoidetta on vielä vähän jäljellä.

Suihkugeeli. Näitä olen käyttänyt joskus ennemminkin. Ostin lähinnä tuoksun takia ja hintakaan ei ollut paha, alle kaksi euroa.

Teki mieli tilailla yövoiteita yms kun tuolla surffailin mutta en meinaa uskaltaa tilata mitään isoa purkkia kun en tiedä, mitä ihoni siitä sanoo. Pyysinkin tilauksen yhteydessä näytteitä kiinnostavista tuotteista ja niitähän tuli enemmän kuin pyysin! Voin siis testata, mitä ihoni sanoo voiteista ja tilailla myöhemmin, jos ovat sopivia.

Tämä postaus siksi, että mun mielestä nyt naisten vaan kuuluu jakaa kosmetiikkavinkkinsä toisille :)

......

"Vaikka mikä ois, vaikka mikä ois, kaikki selviää." Ihana Juha Tapio <3

perjantai 12. lokakuuta 2012

Oppimisen riemua!


Siitä se lähtee! Kaksi viikkoa mä metsästin ympyrän virkkausohjetta ja yksikään niistä ei auennut mulle. Ärsyttävimpiä olivat ohjeet tyyliin "lisäilet summissa ja tarkkailet vähän tuleeko siitä ympyrä!" Eh, ei. Mun virkkaustaidoilla tarvitaan loogiset ja selvät ohjeet, koska mun silmä ei todellakaan ole harjaantunut tuossa virkkaustouhussa. Mutta keskiviikkona mä sen löysin! Joku ihana ihminen oli laittanut blogiinsa ympyrän virkkausohjeet niin, että kaksivuotiaskin tajuaa. Olin pikkuisen happy! Nimittäin pystyin aloittamaan nyt tuon maton. Ja hei, ihan itse olen leikannut nuo matonkuteet. Tähän mattoon tulee yksi vanha lakana ja aika monta mun vanhaa paitaa. Ja tästä tulee aika iso, koska vessan sijaan päätinkin tehdä tämän keittiöön. Miten en ole ennen tajunnut tehdä/ostaa matonkuteita?! Luulen, että alan tehtailemaan näitä mattoja nyt oikein urakalla.



Virkattu tyynynpäällinen on nyt valmis! (vaikka tuossa kuvassa se on vielä keskeneräinen.) Yllättävän kova homma siinä oli, ja loppu alkoi olla jo ihan tuskaa. Eilen illalla vedin sen kiukulla kuitenkin loppuun samalla kun katsoin netistä Hyviä ja huonoja uutisia. Toiseen samanlaiseen tyynyyn virkkaan tai neulon myös uuden päällisen.

Olen nyt innostunut näistä sisustusjutuista tosi paljon, mutta on mulla yksi huivikin tällä hetkellä kesken. Ja nyt olisi jo kiire aloittaa joululahjojen teko. Ensi vuonna pitää muistaa aloittaa se jo tammikuussa!

Vielä sellaista, että maailman kivoin sarjamurhaaja Dexter on vihdoin palannut keskuuteemme ja syksy on siis pelastettu, jee!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kaikki häipyy, on vain nyt





                                           
                                            "As your days, so shall your strength be."