Vanha!

Tajusin juuri, että mun synttäreihin on enää vajaa kaksi kuukautta! Vaikka nykyään syntymäpäivät aiheuttaa enemmänkin ahdistusta ja kriiseilyä, kuin hurraamista ja juhlimista, lahjoja on silti kiva saada! Esimerkiksi näitä:

                         Kukat on niin ihania! Varsinkin ne, jotka ei montaa päivää maljakossa vanhene.

                                                  Oih! Rakkautta niinku välittömästi!

                        Tässä iässä mun olisi jo pitänyt nähdä tälläinen maisema ihan livenä.

 Siivooja! Tommonen helinäkeijumainen tyyppi meille pyörimään. Vaihtoehtoisesti robotti-imuri.

                                              Kirjat. Esimerkiksi just tämä olisi aika toivottu!

Metsämansikkakuoharilla olisi sitten hyvä kippistellä synttäripäivänä ja unohtaa se, paljonko tuli taas täytettyä. Nam!

Koiran puheenvuoro

Riki:
"Toi mun omistaja meni eilen ihan sekaisin. Sille oli tullut sähköposti, että minä pääsen jonosta johonkin luonnetestiin viikon päästä. En tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta kuulostaa siltä, että tuota on paras olla ryssimättä. On kuitenkin luultavasti kyse mun maineesta ja imagosta. Tuo tyyppi on nyt puoli vuotta tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, kun mulla ei ole ollut mitään harrastusta. Näyttäisi siltä, että tilanne on muuttumassa ja mulle on tulossa hommaa aika paljon. Mikä on tietysti hyvä, koska mähän olen työkoira. Mä meen huomenna matcshown ensimmäistä kertaa. Kuulemma mun pallittomuus ei haittaa siellä (ne kun raa´asti multa riistettiin vuosi sitten). Mut pestiinkin eilen ihan sitä varten. Katsokaa nyt mua!

Näin paljon mä saan kärsiä jonkun näyttelyjen takia. En edes tiedä mitä siellä tehdään. Luultavasti mun pitää yrittää näyttää komealta ja pyöriä jotain ympyrää siellä kehässä. Ei varsinaisesti mitään hommaa ja aivojen käyttöä mulle, mutta ainakin mä varmaan näen viimeisen päälle laitettuja narttukoiria. Sunnuntaina mut viedään sitten johonkin temppu- ja koiratanssikurssille. Ihan viihdyttävää varmaan. Varsinkin jos siellä on muita koiria, ja näin kun mulle ostettiin tänään lihapullia ja nakkeja sinne. Tokoakin pääsen jatkamaan toukokuussa, mikä on tosi jees, koska siitä olen ennemminkin tykännyt. Eniten toi tyyppi taitaa nyt stressata mun agilityn aloittamisesta. Välillä siihen malliin niin kuin kyse olisi elämästä ja kuolemasta. Siinä kun tehdään ensiksi semmoinen hallittavuustesti ja se pitää läpäistä ennenkö kurssille pääsen. Eli siis testataan että olenko mä tuon tyypin hanskassa ollenkaan. Viime aikoina olen ollut ehkä jotenkin levoton, mutta se vaan johtuu noista kaikista uusista hajuista joita ulkona on näin keväällä. Ja kuka niitä tutkisi, ellen minä? Mutta kun toi tyyppi on nyt ottanut sen jotenkin henkilökohtaisesti. On tainnut unohtua koirakirjojen neuvot missä painotetaan sitä, että koiran tekemisiä ei saa ikinä ottaa henkilökohtaisesti. Yritän parhaani siellä testissä, varsinkin jos saan jotain herkullista syötävää. Eli mulle siis kuuluu aika hyvää! Hajurikasta kevättä just sulle!"

Mun koiraa ja kissoja ei kiusaa kukaan!

                                                     Koiranpentu ei käsitä sanoja.
                                                       Se kuulee vain rakkauden.
                                                                     Tai vihan.
                                                                Pamela Dugdale

Tässä on nyt vähän kaikenlaisia suunnitelmia ja ajatuksia ja ideoita päässä. Joku oli tuonut töihin Kodin kuvalehden ja luin siitä hirveitä asioita mm. huonosti kohdeltuihin koiriin liittyen. Ja siihen päälle kun postiluukkuun oli paukahtanut Koiramme-lehti ja sielläkin oli saman teeman juttuja, ajattelin että nyt riittää ja teen jotain.

En nyt linkitä tähän mitään kuvia tms. koska en halua, että kenellekään jää huono fiilis sen takia, että erehtyi tulemaan blogiini. Jokainen kyllä löytää itsekin kamalia kuvia netistä, eikä tarvitse edes olla paljon mielikuvitusta keksiäkseen mitä siihen googleen kirjoittaa. Sen verran sanon, että sain lukea mm. mitä monet koirat joutuvat kestämään pahimmassa tapauksessa, jos omistaja on alkoholisti tai narkkari. En ehkä sanoisi itseäni eläinrakkaaksi ihmiseksi (vaikka omia lemmikkejäni rakastankin!) mutta kaikenlainen kivun tuottaminen yleensäkin eläville olennoille vahingoittamistarkoituksessa saa minut suuttumaan/vihaiseksi/itkemään/tuntemaan ihan fyysistä kipua/haluamaan tarttua aseeseen ja lähteä ammuskelemaan ympäriinsä. Eli aika vakavaksi. Ihan yhtä paljon pahaa tekee nähdä kuva pahoinpidellystä vauvasta, mutta eläimet on mun ykkössydämenasia (keksinkö juuri uuden sanan?). Tähän asti olen vain ostanut kannatustuotteita ja olen yhden romanialaiskoiran kummi, mutta nyt tuntuu että haluan päästä tekemään oikeasti jotain muuta ja konkreettista eläinten hyväksi, kuin klikkailemaan nettipankkia. Jonkinlaiseksi kutsumukseksi tämä asia on minussa hautunut, joten silloin siihen pitää myös tarttua.

Olen tällä hetkellä niin onnellisessa asemassa, että työni antaa minulle hyvin myös vapaa-aikaa, joten jonkinlaiselle vapaaehtoiselle toiminnalle olisi mahdollisuus. Tai no, eihän vapaa-aikaa ikinä ole tarpeeksi, mutta kuitenkin. Eräs asia mistä haaveilen, ei toteudu ainakaan vielä tänä vuonna mutta toivoakseni ensi vuonna sitten. Ja siihen asti voin säätää kaikenlaista muuta eläinten auttamiseksi ja olenkin jo pistänyt vähän pyöriä pyörimään. (vähänkö ärsyttävä sanonta: "pistetään pyörät pyörimään!") Avopuolisoni ei ole kovin innoissaan tuosta ensimmäisestä haaveestani (ja ehkä syystäkin) mutta jos joku tunne on näin vahvasti päällä, siinä vaakakupissa ei järki enää paljon paina. Palailen näihin kuvioihin kun jotain tapahtuu, koska en muutenkaan tykkää huudella vasta suunnitteluvaiheessa olevia asioita.

Ehkä tämän kirjoituksen tarkoitus oli vain herätellä muistamaan miten paljon eläimiä kohdellaan huonosti täällä Suomessakin. Ymmärrän, että kaikilla ihmisillä ei ole tätä paloa, mikä itselläni on eläimiin ja niiden hyvinvointiin, eikä tarkoitukseni ole alkaa paasaamaan siitä/tuottamaan huonoa omaatuntoa/osoittelemaan sormella. Joillakin se "palo" kohdistuu johonkin muuhun tai sitä ei ole ollenkaan. Jotkut ehkä todella välittävät mutta haluavat vain ummistaa silmänsä ja olla lukematta/kuulematta asioita. Eikä sielunsa ja itsensä varjelemisessa tietysti mitään pahaa olekaan. Tämä on vain yksi MUN jutuista. Mutta kehoittaisin lueskelemaan vaikkapa näiden tai näiden nettisivuja ja ehkä jopa ostamaan jotain kannatustuotteita. Ne monet on oikeasti jopa kivan näköisiä ja tuotot menevät vielä hyvään tarkoitukseenkin! Vielä yksi kirja jota voisin suositella: Anja Eerikäisen elämänkerta Eläimille kiitos. Jo edesmennyt Eerikäinenhän toimi eläinsuojeluvalvojana Turussa ja oli sellainen ihminen jota ihan vilpittömästi ihailen. Tällä hetkellä varmaan enemmän kuin ketään muuta.

                                Meidän ei tarvitse yrittää voittaa sen luottamusta
                              eikä sen ystävyyttä - se on syntynyt ystäväksemme.
                                     Jo silloin, kun sen silmät ovat vielä kiinni,
                                        se uskoo meihin; jo ennen syntymäänsä
                                          se on lahjoittanut elämänsä ihmiselle.
                                                        Maurice Maeterlinck

Happoradio meille?

Mää oon hullu. Pari kuukautta sitten kauhisteltiin kaverin kanssa näitä olohuonekeikkoja kun katsoimme videon eräästäkin kodista, jossa Happoradio oli keikalla. Mietittiin, että kuinka KUKAAN voi haluta jotain niin intiimiä lempibändinsä kanssa ja kuinka suuri vaiva tuossa on. "Mitä mä laitan päälle" olisi pienin huoli koska pitää myös ehkä tehdä pientä pintaremonttia ja sisustaa kämppää ja mitä kaikkea.

Ja arvatkaa vaan mitä tein viime viikolla? Osallistuin sitten tuohon kilpailuun! En tiedä mikä muhun meni. Vaikka melkein jo tiedän etukäteen, ettei mun psyyke kestäisi nähdä Aki Tykkiä MUN olohuoneessa. Luultavasti romahtaisin kesken keikan ja alkaisin itkemään tms. Alkaisin varmaan myös tapojeni vastaisesti paniikissa dokaamaan jo yhdeksältä aamulla. Siinä oltaisiin kyllä niin kaukana omasta mukavuusalueesta ettei ikinä. Eikä tuo varmaan bändillekkään mikään helppo paikka ole.

Mutta silti mä osallistuin. Ajatus on kuitenkin jotenkin jännittävä ja kiehtova ja olisihan se semmoinen Once in a lifetime-juttu. Ja aivan mahtavaa jos unohdetaan kaikki noi edellä mainitut epämukavuudet. Haluan voittaa, vaikka ajatukset tuon tyyppisestä keikasta onkin hieman ristiriitaiset!  En kyllä voi villeimmissä kuvitelmissakaan uskoa, että voittaisin. Jotain mun arpaonnesta kertoo se, että olen arvontasivuilla työpäivinä tylsyyksissäni osallistunut 1092 arvontaan ja voittanut yhden kerran. Sitä paitsi nämä onnekkaat valitaan ilmeisesti parhaimpien perustelujen mukaan. Siellä oli jo valmiiksi erittäin hyviä perusteluja ja kunnon nyyhkytarinoita, että oma "Happoradio sopisi meidän olohuoneen fengshuihin"-tyyppinen perustelu tuskin tuo bändiä meille! Mutta aina kannattaa yrittää. Olisi pitänyt lisätä vielä, että meillä on myös parhaat takahuonetarjoilut mitä ne on ikinä Etelä-Pohjanmaalla saaneet että raideria vaan jo mulle lähettelemään!

Sunnuntain Idolsissa selvisi, että Tykärikin on mennyt kihoihin. Onnea!

It`s another manic monday

No ei tässä maanantaissa mitään maanista ole. Tuo biisi on vain soinut mun päässä. Ehkä se huomenna lähtee ja tilalle tulee jotain tiistaimusaa! Alkaa hieman kuumottaa tän bloggailun kanssa kun hetken olet päivittämättä niin tyypit alkaa soittamaan ja tekstailemaan ja tulemaan suoraan päin naamaa sanomaan, että et oo hetkeen kirjoitellut mitään, koita nyt pitää blogisi elossa, mikset sä päivitä sun blogia, mikä sua oikein vaivaa.(kyllä, tätä jopa lukee joku, wuhuu!) Ja sitten kun tulee tänne, niin ajattelee että nyt pitäis saada kirjoitettua jotain suurta ja mielenkiintoista ja hauskaa ja kompensoida sillä tämä blogihiljaisuus. Mutta kun ei vaan irtoa ei.

Tässä on vain ollut vähän kaikenlaista kiirettä muka. Mutta päästiin sentäs nyt pääsiäisenä vähän reissuunkin. Palattiin juuri Peurungan kylpylästä. Heti respassa huomasin että siellä oli myös lomailessa yksi näyttelijä Salatuista elämistä. Mä tietysti lapsellisesti tirskuin ja osoittelin sormella kun huomasin sen. Mutta kyllä tuo Keski-Suomi on kaunista seutua tälläiselle Etelä-Pohjanmaan pystymetsään ja laakeaan peltoon tottuneelle! Vitsailin jo avopuolisolleni että olen kyllästynyt tasaiseen elämään, muutetaan tänne niin saadaan vähän elämään ylä- ja alamäkiä. Jopa koira heittäytyi ihan villiksi noissa maisemissa.

Oli kyllä ihana reissu! Tekee hyvää aina välillä päästä kotoa pois hetkeksi. Sen jälkeen arkikin tuntuu aina jotenkin erilaiselta.