Eilen lenkkeillessäni muistelin, millaista elämä oli ennen koiraa. Hassua, että en muista sitä aikaa! Jotenkin tuo koira on 2,5 vuoden aikana täyttänyt tämän talon jokaista nurkkaa myöten niin, että en vain muista näitä huoneita ilman sitä. Varmasti elämä on ollut jotain tälläistä:
- Sadepäivänä tai kovalla pakkasella lämmittelin peiton alla kahvia juoden sen sijaan, että olisin lähtenyt ulos kahdesti päivässä.
- Imurin sai ottaa esiin ilman, että kukaan sai siitä minkäänlaista kohtausta.
- Vieraat otettiin vastaan rauhallisesti ilman että täällä kukaan hyppi heidän päälleen.
- Matkalle pystyi lähtemään melkein suunnittelematta.
- Rahaa oli (ainakin luultavasti) enemmän.
- Kämppä oli aina siisti ja tarunhohtoinen. Ihan varmasti.
- Aamuisin sain nukkua, eikä kukaan tullut nuolaisemaan hellästi naamasta ja pyytämään päästä ulos.
- Sain halata avopuolisoani ilman, että joku kolmas pyörä tukki koko ajan väliin.
- Luulin olevani kissaihminen.
- Elämä oli varmaankin aika tylsää?
Tuosta pienestä olennosta on tullut perheenjäsen, elämäntapa ja sydänystävä. Ja tietysti meidän kodin keskipiste ja se tyyppi, joka rakastaa mua ja jakaa iloa mulle joka hetki. Googlesta napatut kuvat voivat kertoa lisää koirista.
Voitto Viro kertoo kirjassa Koiramaisia juttuja Toni-koirastaan ja kirjoittaa niin kauniisti ja osuvasti:
"Ei ihminen ihmisestä vallan paljon oppivan näy, näkee sen hyvin viime vuosikymmenten maailman kulusta. Lapsista oppii enemmän kuin aikuisista. Ja hänestä, jota sanotaan koiraksi, oppii erittäin paljon. Toni opetti minulle yhtä ja toista Jumalan valtakunnasta. Senkin havaitsin, ettei taida olla ainuttakaan ihmistä, joka opettaisi meille kristillisestä anteeksiannosta sen minkä koira opettaa. Jos olin loukannut häntä, kuten ikävä sanoakin joskus tein, ja sitten taas tulin aikanani kotiin virastosta tai muualta, ei Toni ajatellut: "Antakaa nyt tuon äijän kypsyä pahuutensa tulessa ja nöyrtyä ensin pyytämään anteeksii. Ei, Toni tuli iloisena luokseni, täynnä itsensä unohtavaa anteeksiantamuksen henkeä. Kaukana, mittaamattoman kaukana siitä, että tämä olisi eläimellistä. Kaukana siitä, että se olisi inhimmillistäkään. Sillä se on jumalallista. Kiitos, Toni!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti