Todellakin loman tarpeessa!

Säälikää mua! Ei kuulkaa kahteen vuoteen kesälomaa!! Ja se tuntuu! Onneksi kesäkuu menee töiden osalta helposti kun tunteja on vähemmän ja kesäkuun lopussa jäänkin kolmen viikon lomalle! Aion koko kolme viikkoa istua takapihalla lepokeinussa ja lukea ja nukkua ja syödä jäätelöä. AAhhhh. Niin ja suunnitella ensi vuoden matkoja! Jos kaikki menee putkeen (kuinka usein sekin muuten tapahtuu??) pääsen ensi vuonna KAHDELLE ulkomaanmatkalle ja se on aika luksusta se. Matkustelisin joka vuosi ja monta kertaa mutta avopuolisoani on äärettömän hankala saada reissuun. Yritetty on, hyvällä ja pahalla. Kuulemma rahan tuhlausta ja toiseksi hän inhoaa lentämistä. Ei silti, en itsekään nauti siitä ja olen ennen lentoa paljon enemmän paniikissa kuin hän. Se on varmaan pahin pelko mulla. Piti oikeen googlettaa ja nyt voin sanoa, että mua vaivaa siis aviafobia. Mulla kun on semmoinen käsitys elämästä, että sitä voisi jatkuvasti itse hallita. Ketäpä se lentäminen toisaalta ei jännittäisi, mutta mä en edes hengitä siellä koneessa nousun aikana.

Mutta kyllä sen kestää kun tietää mihin pääsee. Ehkä. Tällä hetkellä haaveilen Kreetasta ja suunnittelin jo mielessäni, että voitaisiin yhtenä päivänä vuokrata auto ja mennä päiväksi tuonne ihanalle kahluusaarelle nimeltä Elafonissi.

Voi voi. Pitkän aikaa saan vielä odottaa mutta toivottavasti suunnitelmat toteutuu kuitenkin. Noista mun haaveilupaikoista ja kuvista voi myös päätellä että kaipaan tällä hetkellä lepoa ja rauhaa. Vaikka tykkäänkin kaupunkilomista, tällä hetkellä enemmän houkuttelisi lämmin ja autio saari.

Siivosin muuten eräänä päivänä ja löysin vanhat päiväkirjani teiniajoilta. Ja niitä oli monta! Jotenkin tuntui niin hullulta niitä lukea. Jossain vaiheessa ajattelin, että kuka sekopää nämä on kirjoittanut ja toivottavasti se ei ainakaan ole mulle sukua ja toivottavasti en ikinä joudu tuon tyypin kanssa tekemisiin. Eniten mua huvitti ne ihastus-sekoilut. Niitä lukiessa ei kyllä jäänyt yhtään epäselväksi, olenko mä keskittynyt yläasteeella ja lukiossa enemmän kouluun vai poikiin. Ja miten on mahdollista, että mä olen saattanut olla ihastunut moneen tyyppiin yhtä aikaa?? Yhtenä päivänä haikailen toista mutta heti seuraavana päivänä itketäänkin jonkun toisen perään. Siis täysin skitsofreenistä ja sekavaa aikaa. En tiedä miten olen itseäni edes kestänyt. Tai vanhemmat! Ovat varmaan katuneet parikin kertaa sellaisen hirviön alullepanemista! (jotenkin hirveän sopiva toi sana, hihhih)  Ja miten mun kaverit on mua jaksanu? Täytyy hattua nostaa, että osa niistä on vieläkin vierellä! Vaikka joo, kyllähän mä itseni sieltä rivien välistä tunnistin. Olen vain onneksi rauhoittunut paljon niistä ajoista.

Jatkan haaveilua ja töiden tekemistä ja sanon tältä päivältä heipat.

"If you can dream it, you can do it"
-Walt Disney-